Yhdysvaltain Oregonissa sijaitsevalla alakoululla tapahtui ammuskelu torstai-iltapäivällä paikallista aikaa. Poliisilähde ...
Tkachukin tuplahattutemppu oli historiallinen suoritus, sillä molemmat hänen hattutemppunsa olivat niin kutsuttuja luonnollisia hattutemppuja. Se tarkoittaa, ettei kukaan muu pelaaja kummastakaan ...
Hyvinvointipalveluissa pitäisi palkita siitä, että avun tarve vähenee, ei siitä, että raskaita palveluja käytetään ...
The Washington Post julkaisi listan Valkoisen salin juhlasalin merkittävistä rahoittajista. Joukossa on esimerkiksi ...
Emma Sipari on kolmen pienen lapsen sinkkuäiti, Jere Jyränki taas neljän alle kouluikäisen lapsen isä. Kekseliäisyyden ja ...
Nimettöminä Reutersille puhuneet virkamiehet eivät tarkentaneet, kuka Valkoisessa talossa teki päätöksen Ukrainalle tärkeän ...
Hallitus on viikkojen ajan hakenut keinoja helpottaakseen autoilijoiden arkea, kun polttonesteiden hinnat ovat nousseet.
Metalliyhtye Nightwishin solisti Floor Jansen jättää yhtyeen. Nightwish kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan.
Lasten ja nuorten oppiminen, hyvinvointi ja usko tulevaisuuteen ratkaisevat, millainen maa Suomi on tulevaisuudessa.
Autolla järveen ajautunut mies kuoli Savonlinnan Punkaharjulla torstaina, kertoo Itä-Suomen poliisi. Yli 70-vuotias mies oli ...
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoo, ettei teloitusta näytetä suorana lähetyksenä Yhdysvalloissa. Entinen armeijan ...
Ainakin 17 oppilasta kuoli koulun katon romahdettua Pakistanin Peshawarissa torstaina. Kuolleet oppilaat ovat kaikki alle ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results